Jatkokeskustelua naistutkimuksesta

Jutussa haastatellut osapuolet vastaavat toistensa kysymyksiin. Keskustelu jatkuu ja yleisö voi osallistua asiallisilla kommenteilla.

Jussi K. Niemelän kysymykset Anu Laukkaselle:

1. Miksi 95% ihmisistä on heteroja ja miten Judith Butlerin esittelemä ajatus performanssista toistotekoina de facto muuttaa tai hävittää ihmisen biologisen sukupuolen?

Heterouden tai muiden seksuaalisuuksien selittäminen ei varsinaisesti kuulu naistutkimuksen alaan, vaan olemme kiinnostuneita siitä, millaisia merkityksiä seksuaalisuus ja sukupuoli kulttuurissa ja yhteiskunnassa saavat. Yksi keskeinen kiinnostuksen kohde naistutkimuksessa on ollut, miten sukupuoli ja seksuaalisuus koetaan ja miten esimerkiksi tietyt kulttuuriset käytännöt, vaikkapa avioliittoinstituutio, perustuu tietynlaiseen ajatukseen sukupuolista (=niitä on kaksi, täydentävät toisiaan) ja seksuaalisuudesta (yksiavioinen heteroseksi). Mahdollisuus samaa sukupuolta olevien parisuhteiden rekisteröintiin kertoo yhtäältä siitä, miten käsitykset muuttuvat ja miten ne toisaalta ovat hyvinkin tiukassa; heteroparin ja homoparin oikeudet ja velvollisuudet eivät ole edelleenkään tasaveroiset.

Ihmiset elävät ja kokevat sukupuolta ja seksuaalisuutta kuitenkin paljon moninaisimmilla tavoilla kuin mitä vallitseva, esimerkiksi populaarikulttuurissa ihanteena esiintyvä näkemys miehen ja naisen välisestä rakkaudesta antaa olettaa. Nämä kulttuuriset näkemykset sulkevat tiettyjä tapoja ulos marginaaliin, eivätkä edistä ihmisten hyvinvointia.

Heteroseksuaalisuuteen liittyy paljon muutakin kuin lisääntymiseen tähtäävää toimintaa. Lisääntyminen ei voi olla siten ainoa selittäjä sille, miksi ihmiset elävät ja haluavat tietyllä tavalla. Esimerkiksi biseksuaalisuus haastaa heterouden yksiselitteisyyden, mutta kulttuurisesti marginalisoituna kategoriana biseksuaalista halua ei useinkaan ole helppoa toteuttaa käytännössä.

Seksuaalisuutta voidaankin tarkastella ennemmin mahdollisuuksina, joista jotkut toteutuvat, toiset eivät. Jotkut haluavat pelkästään vastakkaisen tai saman sukupuolen edustajia, toisilla halut voivat vaihdella elämän kuluessa ja erilaisissa tilanteissa. Kiinnostavaa naistutkimuksen näkökulmasta ovat erilaiset, eikä kovin selvärajaiset seksuaalisuuden muodot ja miten ne kulttuurissa näkyvät ja miten ne koetaan.

2. Kuinka suuri osa ihmispopulaation yksilöiden sukupuolisesta suuntautumisesta ja käyttäytymisestä johtuu perimästä ja vastaavasti, kuinka suuri osa siitä johtuu ympäristöstä ja miten näitä seikkoja ja niihin vaikuttavia kausaalitekijöitä kyetään naistutkimuksen metodein selvittämään?

Täsmällinen vastaus tähän lienee arvoitus kaikilla tieteenaloilla, vaikka sitä kovasti yritetäänkin tavoittaa esimerkiksi geenitutkimuksessa. Vastaus on varmasti aina tilannekohtainen. Naistutkimuksessa on mahdollista hyödyntää myös luonnontieteiden ja psykologian tuloksia, kun pohditaan esimerkiksi tunteiden merkitystä ihmisen elämässä. Mikä osa tunteista on universaalia, mikä kulttuurisesti määräytyvää? Miten ne kietoutuvat yhteen? Onko surun kokemus kaikkialla sama? Miksi suremisen tavoissa ja kulttuurisissa rituaaleissa on kuitenkin eroja?

Humanistisessa ja yhteiskuntatieteellisessä naistutkimuksessa pääosin keskitytään ihmisten luomiin kulttuurisiin järjestelmiin, mitkä ovat tietysti sidoksissa myös siihen, mikä on ihmisille ylipäänsä mahdollista. Koska on huomattu, että sukupuolen ja seksuaalisuuden muodot ovat moninaiset eivätkä samat kaikkialla, tämä haastaa ylittämään totutun ajattelun rajat siitä, mikä on mahdollista. Esimerkiksi sukupuolenkorjausleikkaukset eivät ole olleet aina mahdollisia, ja siten ne haastavat pohtimaan, mikä muu on vielä mahdollista, mitä emme osaa edes kuvitella.

3. Jos ihmisen perimä ei vaikuta sukupuoliseen suuntautumiseen ja käyttäytymiseen, miksi eräät yksilöt kasvatuksesta huolimatta kuitenkin kokevat syntyneensä väärään biologiseen sukupuoleen ja haluavat korjata sen hormonihoidolla ja sukupuolenkorjausleikkauksella? Miksei sosiaalisen sukupuolen eli genderin vaihtaminen tai butlerilainen performanssi riitä?

Naistutkimuksessa ei väitetä, että ihmisen perimä ei vaikuta sukupuoliseen suuntautumiseen ja käyttäytymiseen. Kaikki yksilöt, jotka kokevat ruumiillisen sukupuolensa vääräksi tai epäselväksi (esimerkiksi interseksuaaliset), eivät halua käydä läpi sukupuolenkorjausleikkausta tai hormonihoitoa. He saattavat elää tyytyväisenä omaan epäselvään sukupuoleensa, mutta ympäristöllä on vaikeuksia hyväksyä tällaista epämääräisyyttä.

Transsukupuolisuudessa voisi ajatella olevan kyse myös paljolti “oikein tunnistamisen tarpeesta”. Transhenkilö haluaa tulla tunnistetuksi yhteiskunnan ja muiden ihmisten silmissä sen sukupuolen edustajaksi miksi hän itse itsensä kokee. Yhteiskunnan tiukan kaksijakoisen sukupuolikäsityksen kehikossa tämä oikein tunnistaminen mahdollistuu vain riittävän selkeiden merkkien (toistamisen?) kautta - pitkälle vietynä se siis vaatii sukupuolenkorjauksen. Voisikin kysyä, tehtäisiinkö loppuun asti vietyjä korjausleikkauksia lainkaan niin paljon jos yhteiskunnassamme olisi mahdollista elää muunakin kuin selkeästi tunnistettavana miehenä tai naisena.

Esimerkiksi lääketieteen piirissä intersukupuolisten hoidot sukupuolen korjaamiseksi kaksinapaista sukupuolijärjestelmää vastaavaksi ovat herättäneet keskustelua siitä, miksi esimerkiksi pienen lapsen sukupuoli pitäisi korjata ennen kuin hänelle on kehittynyt oma käsitys sukupuolestaan. Näitä “korjausleikkauksia” on tehty, ja myöhemmin on huomattu, että ne ovatkin haitallisia yksilön oman kokemuksen kannalta. Vaikkei tapauksia olekaan prosenttimääräisesti paljon, kertovat ne omaa kieltään siitä, miten normatiivinen sukupuolikäsitys ja siitä kiinni pitäminen tuottaa ihmisille selkeää haittaa.

Miten siten performatiivista käsitystä sukupuolesta voisi ajatella suhteessa trans- tai intersukupuoliseen henkilöön? Ehkäpä korjausleikkauksia voidaan ajatella hyvinkin konkreettisina esityksellisinä tekoina, jotka pyrkivät tekemään sukupuolen, mutta eivät välttämättä siinä kuitenkaan onnistu. Tämä on keskeistä sukupuolen performatiivisessa teoriassa: vaikka tekoja toistetaan, ei synny pysyvää, aitoa sukupuolta, vaan tuohon tekoon sisältyy aina epäonnistumisen mahdollisuus. Joskus taas “esitys” voi mennä täydestä muille, ja se vastaa myös henkilön omaa kokemusta sukupuolestaan. Esimerkiksi vaginan rakentaminen interseksuaaliselle lapselle ei takaa sitä, että hän kokee itsensä tytöksi kasvaessaan. Mitä sukupuoli sitten on? Tästä on lukuisia teorioita, joista harva pätee kaikissa tilanteissa universaalisti. Siksi käsitystämme sukupuolesta kaksijakoisena tulisikin höllentää ja pyrkiä purkamaan.

4. Kun queer-teoriassa puhutaan siitä, että sukupuolia ei ole biologisessa eikä sosiaalisessa mielessä vaan ne ainoastaan performoidaan toistotekoina, mitä tällä konkreettisesti tarkoitetaan? Muuttuuko sukupuoli joka kerta kun performanssia muutetaan ja/tai kuinka kauan performanssia pitää harjoittaa, jotta esim. biologinen sukupuoli muuttuu?

Ihmislaji on evoluutiossa kehittynyt nisäkäs ja suvullisesti lisääntyvä laji, joten kiistetäänkö tämä luonnontieteellinen fakta queer-teoriassa samoin kuin vaikkapa uskonnollisessa kreationismissa, jossa väitetään jumalan luoneen lajit? Väitetäänkö queer-teoriassa, että kaikki suvullisesti lisääntyvät lajit – ihminen mukaan lukien – on luotu sosiaalisesti, so. konstruoitu heteronormatiivisesti?

Tätä faktaa ihmislajista ja sen suvullisesta lisääntymisestä ei kiistetä. Ajatus “sukupuolta ei ole” liittyy siihen, että sukupuolta on vaikea määritellä siten, että se vastaisi kaikissa ajoissa ja paikoissa ihmisten elämää todellisuutta ja kokemusta sukupuolestaan. On olemassa erilaisia tekoja, joilla naiseutta ja mieheyttä tehdään siinä joskus paremmin, joskus huonommin onnistuen. Kiista sukupuolesta liittyy sen määritelmään: Niemelälle ja Tammisalolle “sukupuoli on selkeä biologinen fakta, siten että määritelmän mukaan naaras on se, joka tuottaa suuremmat sukupuolisolut. — Sukupuolia on kaksi, ja suurin osa populaatioiden yksilöistä oli heteroita jo ennen mainoksia tai muuta tajuntateollisuutta.” Naistutkimus ei pyri selittämään sukupuolta, vaan tutkimaan sukupuolikäsitysten merkityksiä ihmisten elämässä.

Anu Laukkasen kysymykset Jussi K. Niemelälle:

1. Olisiko mahdollista ajatella, että eri tieteenaloilla tieteellisyyden ja objektiivisuuden kriteerit olisivat erilaisia?

On tietenkin mahdollista ajatella niin ja kyseinen mahdollisuus on kenties hyvä pitää esillä ja tarkastelunalaisena koko ajan, jos ajatuksesta vaikka sattuisi seuraamaan uudenlaisen, tiedettä aidosti edistävän kysymyksenasettelun ilmaantumista, mutta sellaisenaan objektiivisuudelle ei ole perusteltua antaa monenlaisia määritelmiä. Menetelmät ovat moninaisia ja tuloksia voidaan tulkita monin tavoin, mutta objektiivisuus tieteen tuntomerkkinä on ja pysyy.

Objektiivisuudella tarkoitamme siis sitä, että “tutkimuskohteena olevan todellisuuden osan olemassaolon ja ominaisuuksien on oltava riippumattomia tutkijan mielipiteistä ja toiveista: 2+2=4, elektroneja on olemassa, tupakointi lisää keuhkosyövän riskiä … – riippumatta siitä, miellyttävätkö nämä tosiseikat meitä vai eivät. Toiseksi tutkimuskohteen on myös annettava vaikuttaa tutkimustuloksen muotoutumiseen, ja tämän vaikutuksen tulee olla intersubjektiivisesti todettavissa. Tämä vaatimus merkitsee sitä, että tieteen tulee periaatteessa olla avoin kaikille, joilla on riittävä koulutus” (Ilkka Niiniluoto: Tieteen tuntomerkit, teoksessa “Tiede, filosofia ja maailmankatsomus; Otava 1984, s. 25).

Muihin tieteellisyyden kriteereihin pätee sama. On tosiaan mahdollista ajatella, että jollakin alalla luovuttaisiin tieteen kriteereistä tai kehitettäisiin omat, esim. “naisen tietoon”, perustuvat kriteerit, mutta siinä tapauksessa törmäämme juuri niihin ongelmiin, joita olemme pamfletissamme esittäneet. Eli tiivistäen: jos tieteen kriteereistä luovutaan ja jollekin alalle annetaan niiden suhteen erivapauksia, muuttuu ala ideologiseksi (rikkoo tieteen autonomiaa ja testattavuutta), pysähtyneeksi (rikkoo tieteen edistyvyyttä ja testattavuutta), mielivaltaiseksi (rikkoo objektiivisuutta ja testattavuutta) ja spekulatiiviseksi luonnontiedevihamieliseksi mielipidekirjoitteluksi (rikkoo tieteen kriittisyyttä ja testattavuutta, vaikka nimellisesti kriittisenä esiintyykin).

2. Mitä mieltä olette tieteen positivismia kohtaan esitetystä kritiikistä?

Osa kritiikistä on aiheellista – siis oli, historiallisessa katsannossa. Tosin nykyään positivismia käytetään lähes pelkästään leimakirveenä. Tällaista esiintyy ns. hermeneuttiseen tutkimusperinteeseen sitoutuvien filosofien eksakteja luonnontieteitä väheksyvissä ja solvaavissa mielipidekirjoituksissa.

Nykymuodossaan positivismi ja sen puitteissa harjoitettu reduktionismi ovat luonnontieteen valtavirtaa. Kuten todettua, valtaosa sitä vastaan esitetystä kritiikistä on ideologisesti motivoitunutta. Ilman reduktionismia ja positivismia emme kykenisi kirjoittamaan tietokoneillamme eivätkä muutkaan tekniset vempeleet toimisi; lääkkeet ja kirurgia eivät myöskään parantaisi sairauksia; naisilla ei olisi e-pilleriä, joka mahdollistaa heille aiempaa vapaamman seksielämän.

Mielestämme nämä kaikki ovat edistysaskeleita ja niistä on siis kiittäminen luonnontieteellistä reduktionismia.

3. Miten tutkijan ja tutkimuksen kohteen, sekä tutkijan ja tutkimuksessa käytettyjen metodien ja teorioiden suhde on mahdollista pitää täysin erillään?

Riippuu siitä, mitä tarkoittaa “pitää erillään”. Tutkijan poliittiset asenteet ja hänen omaksumansa ideologiat eivät saa vaikuttaa tutkimustuloksiin, vaikka ne vaikuttaisivat aiheen ja menetelmien valintaan. Teoria laajassa mielessä ei sanele metodiikkaa, vaan esim. evoluutioteorian puitteissa, alasta riippuen, sovelletaan hyvinkin erilaisia tutkimusmetodeja. Tieteen objektiivisuusvaatimus ja itseäänkorjaavuus pitävät huolen siitä, etteivät yksittäisen tutkijan tai tutkimusryhmän subjektiiviset käsitykset ja puolueelliset tutkimustulokset päädy tieteen kaanoniin. Naistutkimus, joka siis jo lähtökohtaisesti on hylännyt objektiivisuuden, rikkoo tätä käytäntöä vastaan jatkuvasti. Naistutkijain väitöskirjoja ja artikkeleita voi verrata lähinnä luonnontiedevihamielisiin mielipidekirjoituksiin. Yleisesti ottaen mitä kauemmas eksakteista luonnontieteistä mennään, sitä huonommin tieteen itseäänkorjaavuus toimii. Löysä metodiikka kukoistaa lähinnä humanistis-yhteiskuntatieteellisillä aloilla ja tulokset ovat sen mukaisia; ne eivät useinkaan kestä kriittistä tarkastelua. Queer-teoria on tästä kenties pahin esimerkki.

4. Mitä ajattelette ns. biologisten prosessien ja ympäristön välisestä suhteesta?

Tämä on tärkeä tieteellinen kysymys, ihmistieteissä varmasti tärkein. Näitä suhteita tutkivat mm. käyttäytymisgenetiikka, käyttäytymisekologia, psykologia ja kognitiotiede. Mielestämme naistutkijoiden olisi luettava vähintään kymmenkunta evoluutiota, ihmisluontoa, kognitiotiedettä ja käyttäytymisgenetiikkaa käsittelevää kirjaa, jotta tämä monimutkainen suhde edes hieman heille selvenisi. Mm. seuraavat käsitteet pitäisi hallita ennen näistä asioista kirjoittamista: adaptaatio, adaptiivisuus, sivutuote, kokonaiskelpoisuus, seksuaalivalinta, anisogamia, vanhemman investointi, heritabiliteetti, ultimaattiset ja proksimaattiset selitykset, genotyyppi-ympäristö-korrelaatio ja genotyyppi-ympäristö-vuorovaikutus.

Petri Rautiainen

---

Kommentit

Huom! Kommenttisi näkyy kaikille käyttäjille vasta, kun ylläpito on hyväksynyt sen. Asiattomat, provokatiiviset ja eritoten nimimerkin takaa ja ilman virallista sähköpostiosoitetta lähetetyt viestit eivät välttämättä päädy julkaistavaksi. Reiluinta on keskustella omalla nimellä, sähköpostiosoitettasi ei julkaista vaan se jää ylläpidon tietoon.

Jussi K. Niemelä 2.2.2008 klo 13.36

Haluaisin lisätä edellä olevaan vielä yhden Anu Laukkasen kysymyksen ja vastaukseni siihen. Tämä mielestäni hyvä kysymys oli alunperin mukana, mutta ei näköjään päätynyt julkaistuun versioon. Toivoisin naistutkijoilta vastauksia esittämiini vastakysymyksiin.

Laukkanen:

Voidaanko koko inhimillistä todellisuuttamme lähestyä pelkästään biologisia tai psykologisia tosiasioita toistavilla tutkimuksilla?

Niemelä:

Eikö inhimillinen todellisuus sitten ole biologispsykologinen tosiasia? Mikäli ei ole, mistä se, mikä ei ole biologispsykologista, ihmiseen tulee? Jos evoluutio ei ole kehittänyt ihmislajia kykyineen, kulttuureineen ja yhteiskuntineen, mikä on se kausaalinen voima, mikä sen on tehnyt ja mistä se on peräisin? Onko siis olemassa jokin ei-luonnollinen ontologinen taso, jolla on kausaalisia vaikutuksia inhimilliseen todellisuuteen? Jos on, miten nämä vaikutukset välittyvät ja miten ne voidaan havaita?

Mikäli ”koko inhimillisellä todellisuudella” taas tarkoitetaan kvalitatiivisia, subjektiivisia kuvauksia ihmisenä olemisesta, on filosofialla, historialla, kirjallisuudella ja taiteella tietenkin paljon annettavaa. Mutta nämähän eivät ole tiedettä, vaikka filosofia sitä periaatteessa voisi ollakin ja historian pitäisi olla. Myös filosofian pitäisi täyttää tieteen tuntomerkit – useinhan filosofia on enemmänkin tieteellisyyden parodiaa.

On tärkeää muistaa, että kaikki edellä mainitut ovat Homo sapiens –lajin käyttäytymispiirteitä, joiden selittämisessä tarvitaan kokeellisen psykologian, kognitiotieteen ja evoluutioteorian ylivertaista metodiikkaa. On siis mahdollista lähestyä inhimillistä todellisuutta lukuisista näkökulmista, mutta vain tiede kykenee selittämään sitä objektiivisesti. Silloin kyse ei tosin ole enää inhimillisestä todellisuudesta, vaan todellisuudesta per se. Historialliset, evoluutiohistorialliset ja maailmankaikkeuden rakennetta koskevat faktat ovat faktoja riippumatta lähestymistavasta. Mikäli eivät ole, ne eivät ole faktoja ja silloin niiden taustalla on jokin muu kuin tiede, esim. politiikka, ideologia, taloudellinen intressi, taikausko tai uskonto.

---

Margareth 5.2.2008 klo 1.32

Onkohan Niemelälle koskaan tullut mieleen, että hänen totaalitarinen uskomuksensa luonnontieteestä ainoa oikeana tiedealana on jo sinänsä ihan yhtä poliittista kuin mistä hän naistutkimusta syyllistää? Voisiko joku ystävällisesti selittää Niemelälle, että tiedettä tehdään monesta lähtökohdasta käsin, luonnontiede on siis tiede siinä missä muutkin, ei yksi totuus vaan osatotuus.

Mielenkiintoista onkin, ettei kukaan ole viimeisen parin sadan vuoden aikana tajunnut ettei esimerkiksi humanistinen tiede olekaan tiedettä ja lopettanut koko roskan opettamisen/tutkimisen a) suomalaisesta yliopistojärjestelmästä b) kansainvälisestä yliopistojärjestelmästä. Niemelän mainitsema väite siitä, että esimerkiksi historia ei ole tiedettä tuntuu kummalliselta. Olisikin mukava tietää, mitä Niemelän mielestä historiantutkimuksessa sekä muissa humanistisissa tieteissä pitäisi muuttaa, jotta ne kelpaisivat hänelle tieteeksi.

Tärkein kysymys lienee kuitenkin se, mihin Niemelä kuvittelee tällä ristiretkellään pyrkivän? Uudistaako tieteen käsityksen vai parkua vain parkumisen takia?

---

mdk 6.2.2008 klo 13.06

Margareth,

Sait viestiisi mahtumaan sekä asiavirheitä, ad hominem argumentaatiota, olkinukkeja ja asiattomuuksia. Onko tosiaan niin että naistutkimusta ei voi puolustaa muulla tavoin?

Niemelä ei pyri uudistamaan tieteen käsitystä, eikä hän pidä luonnontiedettä ainoana oikeana tieteen alana.

Suosittelen lukemaan uudelleen Niemelän vastaukseen Laukkalan kysymykseen 1.

---

Jussi K. Niemelä 10.2.2008 klo 17.10

Kommentoin sen verran, että historia ja filosofia ovat tiedettä, mikäli ne täyttävät tieteen tuntomerkit. Kaikki tämä on jo todettu haastattelussa ja kysymys-vastaus-osiossa.

Edellä olevasta kommentistani saattoi syntyä väärinkäsitys, koska viittasin “kvalitatiivisiin subjektiivisiin kuvauksiin” kun sanoin, etteivät ne ole tiedettä. Pidin itsestään selvänä, ettei kukaan olettaisi minun väittävän ettei historiantutkimus olisi tiedettä.

Mutta tarkoitin siis subjektiivista historiallista kuvausta, joka ei ole tiedettä. Jos kirjoitan muistelmat lapsuudestani, se ei ole tiedettä. Naistutkimuksessa taas ainakin Yhdysvalloissa on läpäissyt yliopistokurssin pitämällä päiväkirjaa omista kokemuksistaan (ks. Michael Levin: Feminism and Freedom; Transaction Books 1987).

---

feministi 3.9.2008 klo 15.52

Jostain lehtikritiikistä sain sen kuvan, että Niemelän kirja ei olisi täysin tasapainoinen. Kun nyt luin hänen omaa tekstiään ja naistutkijan tekstiä, vaikuttaa siltä, että Niemelän kannat ovat puhtaan tieteellisiä ja objektiivisia ja naistutkija kiemurtelee ja välttelee itse asiaa.

Elleivät naistutkijat pysty esittämään vakavasti otettavia objektiivisia argumentteja, joudun muuttamaan kantaani ja olettamaan, että Niemelä on oikeassa ja naistutkimuksen tieteellisyys ja objektiivisuus luultavasti kovin heikoissa kantimissa.

---

margareth 3.9.2008 klo 17.49

Objektiivisuus on perversio ja illuusio, jonka toteuttaminen tieteessä on mahdotonta, ainakin sinä määritelmänä, jona objektiivisuus yleisesti käsitetään. “Puhtaan tieteellisiä ja objektiivisia” lainaus kertoo varmasti kaiken oleellisen äskeisen kommentin painoarvosta…

---

Karvinen 6.9.2008 klo 3.18

“Objektiivisuus on perversio ja illuusio”
margareth kiteyttikin tässä naistutkimuksen näkökannan kenties tahtomattaan erittäin herkullisella tavalla. Myös muissa rajatieteissä on pakon edessä kallistuttu tämän näkökulman kannalle.

---

Helena Saaristo 21.6.2009 klo 13.51

Kumma että feministit ja heidän kriitikkonsa eivät saa kommunikaatiota toimimaan. Sehän olisi oiva tilaisuus kehittää feminististä teoriaa.

Minullekin tuli vaikutelma,että Laukkanen väistelee ja puhuu välillä kirvesvarresta kun pitäisi puhua kirveestä.

Väkinäiseltä kuulosti se, kun Laukkanen puhui sukupuolenvaihtoleikkauksesta performatiivisena aktina. Siitä tulee tunne, että todellisuus pitää runnoa väkisin teorian sisään, vaikka se ei sinne oikein sopisikaan.

Laukkanen sanoo, että naistutkimus ei “selitä” sukupuolta vaan “on kiinnostunut” siitä, “millaisia merkityksiä” sukupuoli saa. Olen lukenut feminististä tutkimusta, jossa nimenomaan korostetaan sitä, että sukupuoliero ei ole “olemuksellinen”. Minusta se kyllä on perustavaa laatua olevaa sukupuolen selittämistä.

Kaiken kaikkiaan naistutkimuksesta tulee ainakin nettiä selaamalla aika kirjava ja hajanainenkin kuva. Tasoerot tutkijoilla ovat varmaan suuret, siltä ainakin vaikuttaa.

Mutta miksi nimimerkki Margareth on niin vihainen? Se ei herätä luottamusta.

---

Jätä kommentti

Nimesi

Sähköpostisi (ei julkaista)

Verkkosivusi