Huuhaata vai huippututkimusta

Naistutkimuksen kuuma peruna”Naistutkimuksen avulla yritetään parantaa maailmaa samoin kuin esimerkiksi uskomushoidoilla yritetään parantaa vaivoja ja sairauksia – vailla tuloksia.”

”On kiinnostavaa pohtia ihmisiä yhtenä lajina toisten joukossa, mutta universaalit näkemykset lisääntymispsykologiasta ja perhe- ja moraalitunteista vaativat nähdäkseni muitakin selitysmalleja kuin evoluution.”

Viime vuosikymmeninä akateemiseksi erityisalaksi noussut naistutkimus on kerännyt osakseen niin kansainvälistä kiitosta kuin kovaa kritiikkiä. Kenties Suomessa eniten julkisuutta kerännyt kritiikki löytyy Osmo Tammisalon ja Jussi K. Niemelän vuonna 2006 julkaistusta pamfletista ”Keisarinnan uudet (v)aatteet”. Nyt muutaman vuoden kuluttua, kun häly ja syytökset ovat hieman rauhoittuneet, kutsuimme kiistan osapuolet uudestaan keskustelemaan ja selventämään näkökantojaan.

Niemelän ja Tammisalon pamfletin purkaminen lienee parasta aloittaa väärinkäsitysten käsittelyllä. Ilmestymisensä jälkeen teos keräsi huomattavasti julkisuutta ja kritiikkiä. Niemelän mukaan kritiikki on kohdistunut vääriin kohtiin ja sivuuttanut teoksen argumentit:
”Meitä on syytetty tietämättömyydestä ja kritiikki on ollut pääasiassa henkilöihimme kohdistuvaa – meitä on haukuttu mm. äärioikeistolaisiksi ja lesbokammoisiksi”, Niemelä selventää. ”Yhteenkään argumenttiimme ei vielä ole vastattu tyydyttävästi. Kritiikin vastaanotto on ollut hyvin aggressiivista ja vihamielistä. Meitä on syytetty poliittista motiiveista ja tietämättömyydestä. Tämä oli odotettavaa, koska tällaisten syytösten avulla tosiasiaväitteet ja argumentit on helppo sivuuttaa.”
Teoksen julkaisua seurannut keskustelu ei sekään tuonut naistutkimuksen näkökulmia lähemmäs sen kritisoijia – jopa päinvastoin.
”Naistutkimus on paljon pahemmalla tolalla kuin osasimme arvatakaan. Ala muistuttaa enemmän uskontoa kuin tiedettä”, Niemelä sanoo. ”Eräät naistutkijat suhtautuvat meihin kuin uskonnolliset fundamentalistit vääräuskoisiin. On aivan käsittämätöntä, että yliopistolla voidaan harjoittaa luonnontieteen tulokset systemaattisesti kieltävää poliittis-moralistista pseudotiedettä veronmaksajien rahoilla. Tämä on räikeä tiedepoliittinen vääryys.”

Missä mennään metsään?

Niemelän ja Tammisalon kritiikin lähtökohdat ovat Tutkimuseettisen neuvottelukunnan hahmottelemassa ”hyvässä tieteellisessä käytännössä”.
”Hyvään tieteelliseen käytäntöön kuuluvat mm. rehellisyys, yleinen huolellisuus ja tarkkuus tutkimustyössä. Siinä pitäisi myös soveltaa tieteellisen tutkimuksen kriteerien mukaisia ja eettisesti kestäviä tiedonhankinta-, tutkimus- ja arviointimenetelmiä. Lisäksi pitäisi ottaa muiden tutkijoiden työ ja saavutukset asianmukaisella tavalla huomioon.”
Niemelän mukaan naistutkimuksessa rikotaan jatkuvasti näitä pelisääntöjä ja kielletään toistuvasti evolutiivisen ihmistutkimuksen, mm. biologian, antropologian ja kognitio- sekä neurotieteiden empiiriset löydökset.
”Olemme kirjassamme esittäneet lukuisia esimerkkejä suomalaisen naistutkimuksen huipulta, joissa ilmenee täydellistä piittaamattomuutta hyvästä tieteellisestä käytännöstä”, Niemelä selittää ja havainnollistaa: ”Naistutkijoiden julkaisuissa vähätellään ja suorastaan kielletään muiden tutkijoiden löytöjä, raportointi on harhaanjohtavaa ja suorastaan tarkoitushakuista, samoja tuloksia julkaistaan useita kertoja näennäisesti uusina ja näin ollen naistutkimuksessa johdetaan muuta tiedeyhteisöä harhaan. Havaintoja vääristellään tai oikeastaan feministiselle ideologialle vastakkaiset havainnot kielletään suoraan.”

Niemelän mukaan erityisesti naistutkimuksen ”totuusrelativismi” ja ”ideologis-moralistisesti motivoitunut, sisäsiittoinen tutkimusmetodiikka” vievät sen pseudotieteen alueelle:
”Koska naistutkimus on lähtökohtaisesti ideologista, se näkee kaikessa pelkkää ideologiaa ja poliittisia motiiveja. Tieteen tulee lähtökohtaisesti olla objektiivista ja täyttää muutkin tieteen tuntomerkit.”

Heikoilla hangilla

Feminismiin liitetään yleensä ajatus naisten aseman parantamisesta. Niemelän mukaan naistutkimuksen hataralle pohjalle rakennettu maailmanparannus ei tuota oikeita tuloksia.
”Naistutkimuksen avulla yritetään parantaa maailmaa samoin kuin esimerkiksi uskomushoidoilla yritetään parantaa vaivoja ja sairauksia – vailla tuloksia. Sen avulla naisten aseman parantaminen tuskin onnistuu, koska metodiikka ja tutkimusasetelmat ovat useimmiten tieteellisesti kestämättömällä pohjalla.”
Itsekin rivivihreänä vaikuttava Niemelä toteaa maailmanparannuksen tapahtuvan tehokkaammin toisin keinoin.
”Jos maailmaa halutaan oikeasti muuttaa, pitää muuttaa todellista eikä mielikuvitusmaailmaa. Naistutkimus pyrkii virheellisistä tutkimusasetelmista käsin yhteiskunnalliseen vallankäyttöön ja lisäksi se on hyvin epädemokraattista sekä diskriminoivaa. Lähinnä sitä voisi verrata eräisiin totalitaristisiin ideologioihin ja uskontoihin.”
Niemelän mukaan juuri naistutkimuksen hyvää tarkoittava idea johtaa huonoihin tuloksiin:
”Naistutkijat väistämättä löytävät valtaa ja alistusrakenteista sieltä, missä niitä ei ole - siinä syyllistetään miehiä ja heteroja sekä korostetusti moititaan empiirisiä luonnontieteitä ja esitetään täysin kestämättömiä väitteitä.”
”Tosiasiassa ihmisen käyttäytymistä on mahdotonta selittää tieteellisesti ottamatta huomioon genetiikkaa ja evoluutioteoriaa. Ihminen on suvullisesti lisääntyvä kädellislaji siinä missä simpanssi ja gorillakin. Evoluutio on muovannut aivoja ja niiden kautta lajin käyttäytymistä – myös sukupuolista käyttäytymistä. Tästä on olemassa valtava määrä neuro- ja kognitiotieteellistä empiiristä aineistoa, mutta se kielletään naistutkimuksessa totaalisesti.”

Kritiikkiä kritiikille

Niemelän ja Tammisalon pamfletti on hyvin tuttu Turun yliopiston naistutkimuksen amanuenssi Anu Laukkaselle. Hän piti viime syksyllä naistutkimuksen opiskelijoille Feministinen tieteenkritiikki-kurssin, jolla hän käytti Keisarinnan uudet (v)aatteet - virikemateriaalina. Laukkanen lupautui vastaamaan osaltaan kritiikkiin:
”Keisarinnan uusissa (v)aatteissa argumentoidaan ilmeisesti tieteellisyyden puolesta, mutta kirjoittajien argumentointi ei perustu hyviin tieteellisiin käytäntöihin”, Laukkanen toteaa. ”Kritiikkiä kohdistetaan useissa kohdin henkilöihin ja kielenkäyttö on paikoitellen epäasiallista. Käytetyt esimerkit naistutkimuksesta on irrotettu asiayhteyksistään eikä niitä paikanneta naistutkimuksen alalla käytyihin moninaisiin keskusteluihin.”

Laukkanen löytää kritisoijien näkemyksistä paljon aukkoja:
”Käsitys, jonka mukaan naistutkimus olisi lyönyt läpi akateemisessa maailmassa mm. biokiellon voimin, on väärä. Biokiellolla Niemelä ja Tammisalo tarkoittavat kaiken elämään liittyvän tiedon täydellistä sivuuttamista. Käyttäytyminen ja sukupuolierot ovat näkemyksen mukaan täysin sosiaalisesti rakentuneita, ja niitä voitaisiin helposti muuttaa ympäristötekijöitä muuttamalla. En tunne naistutkijoita, jotka tämän allekirjoittaisivat. Naistutkimuksen agendalla on ollut luonnon ja kulttuurin erottelun purkaminen, ja siten biologian hylkääminen on aika kaukaa haettua.”
”Myös väite siitä, ettei naistutkimus pyrkisi objektiivisuuteen, on virheellinen. Naistutkimuksessa puhutaan objektiivisuudesta, mutta sitä ollaan määritelty monin eri tavoin. Esimerkiksi Sandra Harding puhuu ’vahvasta objektiivisuudesta’, jossa tutkija kirjoittaa lähtökohtansa auki kaikkien tarkasteltaviksi. Tietoa voidaan tuottaa monista eri näkökulmista, eikä mikään näkökulma kerro koko totuutta. Naistutkimuksessa puhutaankin osittaisesta tiedosta: erilaisia näkökulmia tarvitaan, eikä niiden tarvitse sulkea toisiaan pois.”

Tiede osana aikaa

Laukkanen toivoisi, että Niemelä ja Tammisalo olisivat ottaneet huomioon kirjassaan laajemman kehikon ja käydyn keskustelun.
”Olisi hienoa, että Niemelän ja Tammisalon näkemys tieteellisyyden kriteereistä ja niitä koskevasta tieteellisestä keskustelusta olisi avarampi ja että he pystyisivät suhteuttamaan myös näkemyksiään naistutkimuksesta laajempaan tieteenfilosofiseen keskusteluun.”
Laukkasen näkemys tieteellisyydestä eroaakin Niemelän ja Tammisalon luonnontieteellisestä metodista ponnistavasta. Hän painottaa kontekstualisoivaa otetta.
”On tärkeää, että pystyy sijoittamaan esimerkiksi eri sukupuolen teoreetikot johonkin aikaan, paikkaan ja laajempaan teoreettiseen keskusteluun”, Laukkanen painottaa.
”Kuten tieteelliselle tiedolle on ominaista, se ei ole pysyvää, vaan muuttuvaa, ja naistutkimuksessa (kuten missä tahansa tieteessä) tuotetun tiedon historiallisuus on tärkeää muistaa. Tiedettä ei tehdä tyhjiössä, vaan erilaiset tiedonintressit ohjautuvat myös ympäröivän maailman tarpeista, tai siitä, mitä tietoa ajatellaan milloinkin tarvittavan. Hyvin usein tiedettä tehdään etuoikeutetusta asemasta, eikä välttämättä nähdä, miten marginalisoidut ryhmät saattavat kokea saman ilmiön hyvin toisella tavalla. Tällöin marginalisoitujen äänikin pitäisi saada kuuluviin.”
Laukkanen jatkaa esimerkillä:
”Esimerkiksi millaista tietoa ns. terve kävelevä voi saada liikkumisesta kauppakeskuksessa, jossa on lukuisia porrasaskelmia ja painavia ovia, ellei pysty vaihtamaan näkökulmaansa esimerkiksi pyörätuolilla tai lastenvaunujen kanssa kauppakeskuksessa liikkuvan näkökulmaan?”

Moninainen ihminen

Ehkä koko kiistan kovimpana kiistakapulana on toiminut ihmistä ja seksuaalisuutta koskeva tieto. Laukkanen löytää Niemelän ja Tammisalon käsityksistä paljon kyseenalaista:
”On kiinnostavaa pohtia ihmisiä yhtenä lajina toisten joukossa, mutta universaalit näkemykset lisääntymispsykologiasta ja perhe- ja moraalitunteista vaativat nähdäkseni muitakin selitysmalleja kuin evoluution”, Laukkanen pohtii.
”Naistutkimuksessa muutenkin pyritään enemmän ymmärtävään ja vaihtoehtoisia toimintatapoja luoviin tutkimusotteisiin kuin selittäviin. Lajityypilliseen käyttäytymiseen vetoaminen on usein kovin normatiivista ja rajoittavaa, eikä jätä tilaa vaihtoehtoisille toimintatavoille tai muutokselle. Tai ehkä lajityypillistä käyttäytymistä on juuri se, että toimintatavat ja käsitykset asioista muuttuvat aikojen kuluessa?”
Juuri historiallisuus ja muutoksen mahdollisuus nousevat Laukkaselle tutkimuksessa esille selittävän tiedon sijaan.
”’Nainen’ ja ’mies’ eivät merkitse yhtä ja samaa asiaa eri ajoissa ja paikoissa. On kiinnostavaa tutkia, miten erilaiset näkemykset sukupuolesta elävät ja vaikuttavat omaan kokemukseemme itsestä naisina, miehinä tai jonain siltä väliltä. Oman kokemuksen lisäksi erilaiset käsitykset elävät tietysti vahvana myös erilaisissa kulttuurisissa käytänteissä ja instituutioissa.”
Laukkanen jatkaa esimerkillä normien vaikutuksesta:
”Esimerkiksi feministisessä vammaistutkimuksessa pohditaan vammaisia ruumiita omalla tavallaan toimivina kehoina, ei niinkään puutteen kautta. Fysiologiset faktat, esimerkiksi jonkun raajan toimimattomuus on toimimattomuutta suhteessa toimivaan normiruumiiseen”, Laukkanen selventää ja jatkaa:
”Vammainen toimijuus voi kuitenkin olla jotain, mitä ei olla totuttu ajattelemaan positiivisena mahdollisuutena. Pyörätuolin ei tarvitse olla este, vaan mahdollisuus eri tavalla liikkumiseen. Totutut ajattelumallit ja esimerkiksi rakentamisen käytänteet tekevät siitä toimimattoman.”

PETRI RAUTIAINEN

---

Kommentit

Huom! Kommenttisi näkyy kaikille käyttäjille vasta, kun ylläpito on hyväksynyt sen. Asiattomat, provokatiiviset ja eritoten nimimerkin takaa ja ilman virallista sähköpostiosoitetta lähetetyt viestit eivät välttämättä päädy julkaistavaksi. Reiluinta on keskustella omalla nimellä, sähköpostiosoitettasi ei julkaista vaan se jää ylläpidon tietoon.

Merimies 1.2.2008 klo 15.36

“Vammainen toimijuus voi kuitenkin olla jotain, mitä ei olla totuttu ajattelemaan positiivisena mahdollisuutena. Pyörätuolin ei tarvitse olla este, vaan mahdollisuus eri tavalla liikkumiseen. Totutut ajattelumallit ja esimerkiksi rakentamisen käytänteet tekevät siitä toimimattoman.”

Haloo, maa kutsuu, takaisin sieltä aliavaruudesta!

Tässä taisi nyt olla naistutkimuksen inhimillisten voimavarojen tilaa tragikoomiikan keinoin havainnollistava esimerkki?

Vastaus otsikkoon: minun mielestäni naistutkimus on puhdasta huuhaata, pseudotiedettä ja jopa syrjivä poliittinen ideologia.

Yliopistoon pääsee liian helposti. Se on valitettavaa.

---

Jukka Väisänen 5.2.2008 klo 0.21

NAISTUTKIMUS ON TIEDETTÄ

Luin Jussi K. Niemelän ja amanuenssi Anu Laukkasen haastattelun. Mielestäni muutama kohta on huomioitava. Ensiksikin Niemelän toteamus “On aivan käsittämätöntä, että yliopistolla voidaan harjoittaa luonnontieteen tulokset systemaattisesti kieltävää poliittis-moralistista pseudotiedettä veronmaksajien rahoilla.” herättää muutaman kysymyksen. Millä naistutkimuksen opintojaksolla on väitetty, että naistutkimus kieltäisi luonnontieteiden tulokset? Turun yliopistossa ei tietääkseni tällaista ole tapahtunut kuluvana lukuvuotena. Mitä Niemelä tarkoittaa poliittis-moralistisuudella? Mielestäni sukupuolten asemia poliittisesti voidaan tutkia ja se antaa hyvää tietoa. On muistettava, että naistutkimus ei ole naisliikkeen synonyymi, vaikka naistutkimus tutkiikin naisliikkeen eri muotoja. Naistutkimus ei varsinaisesti julista mitään, vaan toteaa erilaisia tutkimustuloksia. Naistutkimus on sukupuolia ja seksuaalisuuksia ja niihin liittyviä ilmiöitä tutkiva tiede, kun taas naisliike on ideologiaa.

Niemelän kommentti “”Naistutkijoiden julkaisuissa vähätellään ja suorastaan kielletään muiden tutkijoiden löytöjä, raportointi on harhaanjohtavaa ja suorastaan tarkoitushakuista, samoja tuloksia julkaistaan useita kertoja näennäisesti uusina ja näin ollen naistutkimuksessa johdetaan muuta tiedeyhteisöä harhaan. Havaintoja vääristellään tai oikeastaan feministiselle ideologialle vastakkaiset havainnot kielletään suoraan.” on naistutkimuksen opiskelijan näkökulmasta järkyttävää luettavaa. Mielestäni on selvää, että naistutkimuksessa kunnioitetaan kaikkia tieteen kriteerein löydettyjä tuloksia. Mikäli tutkimustuloksena on se, että naiset sortavat jossakin asemassa tai tilanteessa miehiä, niin se kyllä hyväksytään tutkimustuloksena. Mielestäni Niemelä voisi perustella paremmin ja seikkaperäisemmin kritiikkinsä, jotta se olisi uskottavampaa ja tieteellisesti pätevää.

Niemelän sanoma ”Koska naistutkimus on lähtökohtaisesti ideologista, se näkee kaikessa pelkkää ideologiaa ja poliittisia motiiveja. Tieteen tulee lähtökohtaisesti olla objektiivista ja täyttää muutkin tieteen tuntomerkit.” osoittaa sangen persoonallisen näkemyksen. Ilman naisliikettä tuskin olisi naistutkimusta nykyisessä muodossaan, sen voin itsekin todeta. En usko, että ilman evoluutioteoriaa bilogia olisi samanlaista kuin se nykypäivänä on. Uskon myös jokaisella tieteellä olevan jonkinlainen poliittinen motiivi, joka tähtää yhteisten asioiden yleiseen tiedostamiseen. Mielestäni olisi myös hyvä pohtia, onko lopulta mikään tiede subjektivapaata ja siten objektiivista, ilman tutkijan tekemiä valintoja.

Haluan pohtia myös Niemelän mielipidettä “Sen avulla naisten aseman parantaminen tuskin onnistuu, koska metodiikka ja tutkimusasetelmat ovat useimmiten tieteellisesti kestämättömällä pohjalla.” julkisesti. Samoja tutkimusmenetelmiä käyttävät niin kasvatustieteet kuin sosiologiakin, eikä niitä yleisesti pyritä leimaamaan pseudotieteiksi.On hyvä muistaa, että tieteelliset menetelmät ovat moninaisia, ja siksi niitä on kunnioitettava puolin ja toisin. Naistutkimuksen monitieteisyys näkyy myös siinä, että useimmat naistutkijat ovat alunperin jonkun muun humanistisen tai yhteiskuntatieteellisen alan tutkijoita. Tämänkin vuoksi on aika ontuvaa väittää, että naistutkimus sulkisi silmänsä muilta tutkimuksilta.

Naistutkimus on hieno tiede, jota kannattaisi useamman lukea. Sillä on itsessään taito saada opiskelija katsomaan totuttujen mallien ulkopuolelle.

Ystävällisin terveisin,

Jukka Väisänen
kasvatustieteiden ylioppilas, pääaine erityispedagogiikka
naistutkimuksen opiskelija

---

Helsingin seurun heterot - Hehe 15.3.2008 klo 1.42

Naistutkimusta Ruotsista:
Tästä selviää mistä on kyse

http://feminismi.tripod.com/index.htm

---

Jätä kommentti

Nimesi

Sähköpostisi (ei julkaista)

Verkkosivusi